maanantaina

RAIJA MARIA SALONEN (s. Tuomi)


Äiti.  Minulle äiti oli aina aikuinen.  Niinhän äidit lapsilleen ovat! Hänestä tuli äiti hyvin nuorena, tämän ajan näkemysten mukaan ehkä liiankin nuorena. Esikoisensa hän synnytti  18 vuotiaana joulukuussa 1944 ja täytti 19 v kolme viikkoa sen jälkeen. Elettiin sodan jälkeisiä ensimmäisiä rauhan vuosia, joita sodan kokemukset varjostivat monella tapaa.

 

Meitä lapsia syntyi tiuhaan tahtiin.  23 vuotiaana hänellä oli jo kolme lasta – ja 8 vuoden tauon jälkeen ja meidän isojen sisarusten iloksi syntyi vielä  ”iltatähti”.

 

Olen usein yrittänyt kuvitella äidin tyttösenä, koululaisena, nuorena neitona. Haaveilija hän oli, siitä todistivat hänen päiväkirjansa, joita pääsi salaa lukemaan ennen kuin ne tuhoutuivat  kotimme tulopalossa.  Suljen silmät ja yritän nähdä hänet juoksemassa omenapuiden alla Järvenpäässä, lapsuudenkodissaan. Koulu- ja muiden valokuvien avulla osaan nähdä hänen lapsenpyöreät kasvonsa ja vilkkuvat silmänsä.

 

Haluan muistaa, että hänkin oli joskus lapsi. 

 

Huoleton elämä sai jäädä taakse sodan syttyessä. Äiti oli silloin 14-vuotias. Murkkuikä parhaimmillaan ja kaikki meni sekaisin.  Lapsuus ja nuoruus loppuivat liian pian.

 

Kuten vanhemmat yleensä, meidänkin äitimme ja isämme halusivat, että lasten elämästä tulisi parempaa ja monella tapaa rikkaampaa kuin heidän omansa oli ollut. Kaikessa toiminnassa keskityttiin siihen, että lapset pääsevät koulutukseen, saavat oppia ja kehittyä kykyjensä mukaan. Myös tytöt. Erityisesti tytöt. Se oli äidin ansiota ja hänen tärkein periaatteensa.

 

Äiti siirtyi ajasta ikuisuuteen maaliskuussa 2002. Ei mene päivääkään, etten häntä ajattelisi ja hänen opetuksiaan muistaisi.  Hän kulkee edelleen mukanani kaikkialle.

 

Äidin syntymäpäivä lähestyy (10.1.). Hän täyttäisi nyt 96 v. 

 

Kirjoitin ”Oodin pientilojen emännille” jokin aika sitten. Esikuvana ja innoittajana äitini, Raija Maria. Kiitos kaikesta!

 

OODI PIENTILOJEN EMÄNNILLE

 

teitä oli paljon

te teitte paljon

 

peltonne olivat pienet ja

asumuksenne ahtaat

teidän mielenne maisema oli rajaton

ja sydämissänne tilaa kaikille

 

yksinhuoltajaäideille, vankiloista vapautuville,

lastenkotilapsille, mielenterveytensä menettäneille

 

pienten valtakuntienne valtiattarina

loitte uutta ja valoitte uskoa elämään

 

aamun ensimmäiset auringonsäteet

näitte usein pienen, avoimen sontaluukun kautta

ja tuoreen, ulosheitetyn lannan väreily valoa vasten

kertoi elämän jatkuvasta liikkeestä

 

maaliskuiset lantakasat aurinkoisilla keväthangilla

merkitsivät uudet satokauden alkua ja elämän jatkumista

 

teitte työtä pelloilla ja pihatoissa

lämpimän maidon kohina lypsyastiaan oli musiikkianne

viljanjyvien soljuminen sormienne lomitse merkitsi ruokaa

 

teidän sylinne olivat täynnä kutimia, parsimuksia ja askaretta

mutta niihin mahtuivat aina kaikki, jotka syliä ja lohtua tarvitsivat

 

teidän kirkkaat lehmienkutsuhuutonne

kaikuivat vaaroilla ja tasangoilla

olitte läsnä toistenne elämässä, lähellä tai kaukana

 

päivät olivat pitkiä ja työn täyttämiä

äitien unelmat syntyivät yön rauhassa

 

maailmanne oli pieni, mutta suuri

matkustitte harvoin, jos koskaan

kirjojen ja mielikuvituksenne siivin

lensitte muihin maihin, muiden maiden naisten luo

 

teitä on yhdistänyt unelma

unelma rauhasta ja rakkaudesta

 

 kiitos! 








Ei kommentteja: