Äiti. Minulle äiti oli aina aikuinen. Niinhän äidit lapsilleen ovat! Hänestä tuli äiti hyvin nuorena, tämän ajan näkemysten mukaan ehkä liiankin nuorena. Esikoisensa hän synnytti 18 vuotiaana joulukuussa 1944 ja täytti 19 v kolme viikkoa sen jälkeen. Elettiin sodan jälkeisiä ensimmäisiä rauhan vuosia, joita sodan kokemukset varjostivat monella tapaa.
Meitä lapsia syntyi tiuhaan tahtiin. 23 vuotiaana hänellä oli jo kolme lasta – ja 8 vuoden tauon jälkeen ja meidän isojen sisarusten iloksi syntyi vielä ”iltatähti”.
Olen usein yrittänyt kuvitella äidin tyttösenä, koululaisena, nuorena neitona. Haaveilija hän oli, siitä todistivat hänen päiväkirjansa, joita pääsi salaa lukemaan ennen kuin ne tuhoutuivat kotimme tulopalossa. Suljen silmät ja yritän nähdä hänet juoksemassa omenapuiden alla Järvenpäässä, lapsuudenkodissaan. Koulu- ja muiden valokuvien avulla osaan nähdä hänen lapsenpyöreät kasvonsa ja vilkkuvat silmänsä.
Haluan muistaa, että hänkin oli joskus lapsi.
Huoleton elämä sai jäädä taakse sodan syttyessä. Äiti oli silloin 14-vuotias. Murkkuikä parhaimmillaan ja kaikki meni sekaisin. Lapsuus ja nuoruus loppuivat liian pian.
Kuten vanhemmat yleensä, meidänkin äitimme ja isämme halusivat, että lasten elämästä tulisi parempaa ja monella tapaa rikkaampaa kuin heidän omansa oli ollut. Kaikessa toiminnassa keskityttiin siihen, että lapset pääsevät koulutukseen, saavat oppia ja kehittyä kykyjensä mukaan. Myös tytöt. Erityisesti tytöt. Se oli äidin ansiota ja hänen tärkein periaatteensa.
Äiti siirtyi ajasta ikuisuuteen maaliskuussa 2002. Ei mene päivääkään, etten häntä ajattelisi ja hänen opetuksiaan muistaisi. Hän kulkee edelleen mukanani kaikkialle.
Äidin syntymäpäivä lähestyy (10.1.). Hän täyttäisi nyt 96 v.
Kirjoitin ”Oodin pientilojen emännille” jokin aika sitten. Esikuvana ja innoittajana äitini, Raija Maria. Kiitos kaikesta!
OODI PIENTILOJEN EMÄNNILLE
teitä oli paljon
te teitte paljon
peltonne olivat pienet ja
asumuksenne ahtaat
teidän mielenne maisema oli rajaton
ja sydämissänne tilaa kaikille
yksinhuoltajaäideille, vankiloista vapautuville,
lastenkotilapsille, mielenterveytensä menettäneille
pienten valtakuntienne valtiattarina
loitte uutta ja valoitte uskoa elämään
aamun ensimmäiset auringonsäteet
näitte usein pienen, avoimen sontaluukun kautta
ja tuoreen, ulosheitetyn lannan väreily valoa vasten
kertoi elämän jatkuvasta liikkeestä
maaliskuiset lantakasat aurinkoisilla keväthangilla
merkitsivät uudet satokauden alkua ja elämän jatkumista
teitte työtä pelloilla ja pihatoissa
lämpimän maidon kohina lypsyastiaan oli musiikkianne
viljanjyvien soljuminen sormienne lomitse merkitsi ruokaa
teidän sylinne olivat täynnä kutimia, parsimuksia ja askaretta
mutta niihin mahtuivat aina kaikki, jotka syliä ja lohtua tarvitsivat
teidän kirkkaat lehmienkutsuhuutonne
kaikuivat vaaroilla ja tasangoilla
olitte läsnä toistenne elämässä, lähellä tai kaukana
päivät olivat pitkiä ja työn täyttämiä
äitien unelmat syntyivät yön rauhassa
maailmanne oli pieni, mutta suuri
matkustitte harvoin, jos koskaan
kirjojen ja mielikuvituksenne siivin
lensitte muihin maihin, muiden maiden naisten luo
teitä on yhdistänyt unelma
unelma rauhasta ja rakkaudesta
kiitos!
