torstaina

Maalaiskouluun 1953

Ensimmäinen koulupäiväni

Tänään. Tänään se viimein alkaa. Koulu.

On 1.9.1953 päivän aamu. Herään aikaisemmin kuin yleensä. Tätä päivää olen odottanut hartaasti. Äiti on kertonut, että kouluun mennessä pitää osata kertoa sujuvasti opettajalle,kuka on. Jännittää, muistanko kaikki asiat, jotka pitää muistaa sanoa. Kertaan lauseita mielessäni kuin lorua. Haluan niin kovasti päästä kouluun, että tämän ensimmäinen koe tuntuu tärkeältä ja vähän pelottavalta.

Kouluvaatteet on laitettu sängyn viereen valmiiksi. Flanellimekko ja esiliina.Villatakki.
Äiti sanoo, että on laitettava myös sukat, koska aamulla on viileää.Kumitossut.
Sadepäiviä varten on punainen sadetakki. Sitä ei nyt tarvita.

Reppu on ostettu ja sitä on kokeiltu selkään jo monena päivänä. Vihreän ruskea
kangasreppu, jossa nahkaiset, ruskeat olkaimet. Reppu suljetaan kiristämällä nauhalla
sen suu ja suun päälle kiinnitetään soljella läppä. Repun ulkopuolella on pari pientä
taskua tärkeitä pikkuesineitä varten.

Äiti tulee mukaan ensimmäisenä päivänä. Istun pyörän tarakalla ja äiti ajaa. Ulla, nyt jo
tokaluokkalainen, ajaa omalla pyörällään, Monarck-merkkisellä, jonka mamma, äidinäiti,
on antanut hänelle koulun alkajaislahjaksi. Onneksi minäkin olen oppinut ajamaan pyörällä
aikaisemmin kesällä. Voidaan myöhemmin ajaa Ullan kanssa yhdessä. Äiti antaa lainata
omaa pyöräänsä silloin, kun hän ei sitä itse tarvitse vaikkapa kauppareissua varten. Omaa
pyörää minulla ei vielä ole.

Koulu, Arolan kansakoulu, tuntuu olevan kaukana, kylämme toisella laidalla. Isä sanoo,
että matkaa on 2 ja puoli kilometriä. En tiedä, onko se paljon vai vähän.

Luulen tuntevani koulua jo jonkin verran. Kun Ulla on jo käynyt koulua vuoden, olen käynyt
koulutalossa aikaisemmin kaksi kertaa: koulun kuusijuhlassa ja äitienpäiväjuhlassa. Niihin
kahteen juhlaan osallistuvat yleensä kaikki kyläläiset – olipa lapsia koulussa tai ei.

Matka kotoa koululle tuntuu pitkältä ja rautainen tarakka painaa pyllyä. Jännitys kihelmöi
käsivarsissa ja vatsan kohdalla. Keitä muita luokalleni tulee? Onkohan ekaluokkalaisten
joukossa tuttuja? Saanko uusia kavereita?

Kun tulemme koulun pihaan, äiti asettelee pyörän nojaamaan puun runkoa vasten ja
käskee minun odottaa. Ulla näkee omia luokkatovereitaan pihalla ja juoksee heidän
luokseen. Puristan tiukasti äidin kädestä. Paljon vieraita kasvoja. Pelottaa.

Arolan kansakoulu on rakennettu muutoin tasaisen lakeutemme, Jyvälänkulman,
korkeimmalle paikalle. Isä kutsuukin sitä Arolan korkeakouluksi. Hän on itsekin käynyt tätä
koulua. Se on punainen kaksikerroksinen rakennus mäntyjen keskellä. Koulurakennuksen
vieressä urheilukenttä ja pihan toisella puolella vessat – pojilla ja tytöillä tietenkin omansa.

Kun kello on yhdeksän, opettaja ilmestyy koulun rappusille ja soittaa kelloa. Se kuulostaa
vähän samalta kuin kotoisemmat äänet, kun lehmät äidin kutsumina palaavat laitumelta
illan tullen kotiin.

Kaikki kerääntyvät portaiden eteen. Oppilaat muodostavat luokittain suorat jonot, joissa
odottavat sisään pääsyä. Tiedän, että kolmosluokkalaiset ja sitä suuremmat menevät
yläkertaan. Alakerran luokkaan menevät kakkosluokalla olevat ja me koulutielle vasta
tulleet.

Ulkorappuset ovat sementtiä. Tai oikeammin betonia. Askelmat ovat aika korkeat.
Ainakin minusta tuntuu, että saan ihan harppoa ja kiivetä askelmalta toiselle. Onneksi äiti
on mukana ja auttaa. Meidän luokkaamme vievä ovi on alaeteisestä oikealla. Naulakot
ovat eteisessä ja opimme, että siihen jätämme takkimme ja kenkämme.

Tiedän jo opettajamme nimen. Se on Elbe Moitus. Kuulostaa vieraalta ja ihan erilaiselta
kuin kylämme muiden ihmisten nimet. Hän on tullut kylällemme kaukaa Karjalasta, jossa
nimet ovat erilaisia.

Alakerran luokkahuoneeseen pitää siis mahtua kahden luokan oppilaat. Istumme kahden
hengen pulpeteissa. Pöytä on yhtenäinen laatikko, joka on jaettu kahteen osaan, joissa
on erilliset kannet. Istuin eli penkki on yhteinen, samoin jalkojen alla oleva pohja. Pöydät
on tehty niin, että kansi on normaalisti hiukan viistossa. Takareunalla on kaukalo, johon voi
laittaa kynän. Kun pulpetin kannen avaa, etureunassa on pienin saranoin kiinnitetty lista,
jonka voi nostaa ylös niin, että pöydän kansi pysyy ihan suorassa. Niin sitä pidetään
ruokaillessa.

Pulpetit on aseteltu niin, että ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden välissä on selvä
raja. Toisella luokalla olevat istuvat lähempänä ikkunoita, opettajasta katsoen oikealla ja
me ekaluokkakaiset opettajan pöydästä katsoen vasemmalla.

Toiselle luokalle tulijat ovat jo konkareita koululaisina ja kolmen kuukauden kesäloman
jälkeen opettaja kyseleekin heiltä ensin, miten loma on mennyt ja mitä oppilaat ovat kesän
aikana tehneet. Hän pitää nimenhuudon ja sen jälkeen kertoo, että luokkaan on toiselle
luokalle tullut uusi oppilas, Heikki. Hän on muuttanut kylälle kesän aikana ja opettaja
pyytää, että kaikki ovat kilttejä ja auttavaisia uudelle oppilaalle.

Sitten opettaja jakaa toisluokkalaisille pienet sinikantiset ruutuvihot, lyijykynät ja kumit. He
saavat tehtäväkseen kirjoittaa kaikki kirjaimet aakkosjärjestyksessä allekkain, sekä pienet
että isot kirjaimet. Kun se on tehty, vihkoon kirjataan numerot yhdestä sataan.

Nyt. Nyt on opettajan aika alkaa kirjata tulokkaiden tietoja. Istumme kaikki pulpeteissa ja
opettaja pyytää meidät yksi kerrallaan pöytänsä luo. Nyt pitää osata kertoa omat tiedot.
Koko nimi, syntymäpaikka ja –aika. Tuntuu, että kauan saan istua pulpetissa ennen kuin tulee vuoroni. Äiti kertoo, että meidät on kutsuttu opettajan luo aakkosjärjestyksessä, sukunimen mukaan ja S-kirjain on aakkosten loppupäässä.

”Jaha. Kukas siinä nyt on”, kysyy opettaja.

”Asta Terhikki Salonen, syntynyt Mäntsälässä toinen päivä huhtikuuta
tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäkuusi”, sanon niin nopeasti kuin osaan.

”Menipäs se sujuvasti. Voitko sanoa vielä uudelleen”, pyytää opettaja.


”Asta Terhikki Salonen, syntynyt Mäntsälässä toinen päivä huhtikuuta
tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäkuusi”.
Tämä toistuu pari kertaa ja sitten opettaja sanoo:” Sanotko vielä toisen nimesi, kun se on
niin perhosen tapainen”.
”Terhikki”.
”Kiitos, Asta Terhikki Salonen ja tervetuloa kouluun”.

Saan luvan mennä takaisin pulpettiini istumaan.
Jälkeeni aakkosissa on vielä toinen Salonen, Sandberg ja Villa. Sitten on kaikkien tiedot
kirjattu opettajan muistikirjaan ja olemme virallisesti Arolan kansakoulun oppilaita.

Sitten onkin välitunnin aika. Opettaja sanoo, että paikalla olevat vanhemmat voivat mennä
kotiin ja että ensimmäinen päivä päättyy kello yksi iltapäivällä.
Äiti sanoo, että olen ollut reipas ja että hän menee nyt kotiin odottamaan ja laittamaan
navetan rakennustyömaalla oleville miehille ruokaa.

Välitunnilla seison aluksi sivussa muista ja katselen, mitä he tekevät. Urheilukentän
takaosassa on ihmeellinen laite, jossa on keskellä korkea tolppa ja tolpan yläpäässä kiinni
vahvoja naruja, joiden toisessa päässä poikittain palikka. Huomaan, että tolpan yläosa on
liikkuva. Se pyörii, kun lapset pitävät kiinni palikoista samalla, kun juoksevat tolpan
ympärillä. Kun vauhti kasvaa tarpeeksi kovaksi, jalat irtoavat maasta ja palikoissa
roikkuvat lapset pyörivät tolpan ympärillä vinhaa vauhtia. Karuselli. Se on kuulemma
laitteen nimi. Aikani katseltuani uskaltaudun minäkin tähän hurjaan leikkiin.

Muutamat hyppäävät ruutua. Tämä onkin tuttu peli. Äiti on opettanut sen meille jo kotona
ja sitä kaikki osaavat.

Välitunti kestää noin 15 minuuttia ja sitten opettaja taas seisoo ulkorappujen yläpäässä ja
soittaa kelloaan. Ripeästi muodostuvat nyt jonot luokittain ja opettaja päästää kaikki
vuorotellen sisään.

Nyt saamme mekin sinikantiset vihot ja kynät ja kumit. Opettaja neuvoo, miten vihot
päällystetään. Kaikkien pitää seuraavaan päivään mennessä päällystää omat vihkonsa.
Tämä ohje koskee kumpaakin luokkaa.

Opettaja neuvoo, miten koulussa pitää toimia. Luokassa ei saa jutella ilman opettajan
lupaa. Puheenvuoroa pyydetään nostamalla käsi pystyyn. Sitä sanotaan viittaamiseksi.
Kun opettaja antaa puheenvuoron, saa esittää kysymyksen tai vastata opettajan
kysymykseen. Opettaja antaa luvan sanomalla sen oppilaan nimen, jolle lupa annetaan.
Opettelemme viittaamista ja puhumista selvällä, kuuluvalla äänellä.

Kaikki tuntien aikana pitää mennä opettajan ohjeiden mukaan. Välitunneilla pitää muistaa
käydä vessassa, ettei tunnin aikana tule hätä. Jos kova hätä kuitenkin tulee, pitää muistaa
viitata ja pyytää opettajalta lupa mennä vessaan.

Samalle luokalle on tullut pari, kolme aikaisemmin tuttua oppilasta. Anita, jonka kanssa
olen harrastanut aikaisemmin laulamista ja näyttelemistä äidin ohjauksessa, Olavi, jonka
asuu äitinsä kanssa meillä sekä serkkuni Kaarlo, Kalle. Kaikki muut ovat tuntemattomia.
Välitunnin jälkeen olen jo saanut ainakin yhden uuden ystävän. Pirkon.

Koulussa ei saa itse päättää, kenen vieressä haluaa istua. Opettaja ohjaa meidät
istumaan niin, että kaikki varmasti näkevät taululle. Pienimmät eteen ja isommat taakse.
Minä olen luokkani pienin ja istun etupulpetissa. Viereen tulee Sisko.

Ensimmäinen koulupäivä käytetään kokonaan koulun tapojen opetteluun. Siniseen
vihkoon saamme piirtää A-kirjainta sillä välin, kun opettaja kertaa kirjaimia ja numeroita
kakkosluokkalaisten kanssa.

Sitten opettaja jakaa kirjoja. Toisluokkalaiset saavat alakoulun lukukirjan ja
ensiluokkalaiset aapisen. Aapisen kannessa komeilee kukko, joka osoittaa kepillä taululle
piirrettyjä kirjaimia. Sen kepin nimi on karttakeppi ja sellainen on meilläkin luokassa. Sillä
opettaja osoittaa taululle kirjoittamiaan merkkejä: numeroita ja kirjaimia.

Kun minä ja Pertti osaamme jo lukea niin opettaja antaa meille kummallekin oman
lukukirjan, samanlaisen kuin toisluokkalaisilla.

Kirjat saa ottaa mukaan kotiin ja ne pitää päällystää huomiseen mennessä. Päällykseen
saa käyttää sanomalehteä tai hyllypaperia. Muistan heti, että äiti vaihtaa pari kertaa
vuodessa ruokakaappien hyllyille uudet paperit, jotta hyllyt pysyvät puhtaina ja ruoka-aineet hyvinä. Äiti on nytkin varannut uutta hyllypaperia kirjojen päällystämistä varten.

Opettaja kertoo, että huomisesta lähtien koulussa myös syödään yhdessä. Keittäjä
valmistaa sopan tai puuron. Jokaisen pitää tuoda kotoa maito ja leipä.

Nyt on ensimmäisen koulupäivän ohjelma loppu.

”Nouskaa seisomaan!”, kuuluu opettajan kehotus.

”Suoristakaa jonot!” . Katsomme mallia toisluokkalaisten jonoista ja seisomme kaikki ryhdikkäinä oman pulpetin vieressä.

”Saatte mennä kotiin. Näkemiin huomenna!”

Sitten alkaa kotimatka. Äiti on mennyt omalla pyörällään jo aikaisemmin. Ullalla on pyörä
koulun pihassa. Saan laittaa reppuni hänen pyöränsä tarakalle. Siellä on nyt
ensimmäinen kirjani ja kynä ja vihko. Tärkeitä kaikki.

Suurimman osan kotimatkasta juoksen. On kiire päästä kertomaan, miten päivä on
mennyt.

Äiti on tuvassa. Hän komentaa heti vaihtamaan kouluvaatteet arkivaatteisiin.

Kouluvaatteiden on pysyttävä siisteinä ainakin viikon.

Esiliina on koulussa tärkeä, koska siellä askarrellaan ja piirretään ja vaatteet voivat
likaantua. Essu on helppo pesaista, jos siihen tulee tahroja. Muita vaatteita pestään
harvemmin.



Äiti on opettanut sen, minkä hänen oma äitinsä hänelle:
” Esiliina etehesi lapseni laita, Puhtaana säilyy mekkosi aina!”

Reppu naulaan, kouluvaatteet pois päältä ja valmiiksi huomista varten. Ja saman tien
ulos.

Nyt on kiire kertomaan isälle. Isä on navetan rakennustyömaalla muutaman kylänmiehen kanssa.
Kotipiirimme käsittääkaksi pihaa: tupapiha, jossa ruusuja, sireenejä ja muita koristekasveja ja toinen: karjapiha,jossa navetta, talli, sikala sekä sauna, aitta ja maitohuone. Juoksen tupapihan halki karjapihalle rakennustyömaalle.

Posket hehkuen, innoissani. Jotain ihmeellistä on tapahtunut. Koulu on alkanut. Repussa
ensimmäinen kirja ja vihko.

”Ja arvaa mitä, isä. Meinasin joutua Kallen viereen istumaan, mutta en sitten
joutunutkaan”.

Isä laskee sahan käsistään. Nostaa minut syliin.

”Hienoa, Nappastallari! Siitä se lähtee”.





"Koulu keskellä aukean siell' kohoaa
missä tuulet niin tuimasti soittaa
Missä aamut niin armaina koittaa
Aamuaurinko mäelle luo loistoaan.

Hyvää kaunista paljon oppia sain
Oman koulumme suojissa siellä,
Että myrskyissä maailman tiellä
Me Luojaamme luottaen kuljemme vain!"

Yllä olevan laulun 
 yksi koulumme ensimmäisistä oppilaista
teki koulullemme ja sen me kaikki opimme! Kiitos siitä.

Tässä kuvassa olen jo tokaluokkalainen,
koska huomaan, että minua vuotta nuorempi Tuulikki on vieressäni.

Löydätkö missä?

Alla vihje (huomaathan esiliinat)






Kaverukset silloin ja nyt




2 kommenttia:

Hannes Arhammar Pakarinen kirjoitti...

Hieno blogi, ja hieno kertomus! Odotan innolla lisää!

Astaterhikki Salonen kirjoitti...

Kiitos! Ja kiitos avustasi!