Maalaiskouluun 1953

Ensimmäinen koulupäiväni

Tänään. Tänään se viimein alkaa. Koulu.

On 1.9.1953 päivän aamu. Herään aikaisemmin kuin yleensä. Tätä päivää olen odottanut hartaasti. Äiti on kertonut, että kouluun mennessä pitää osata kertoa sujuvasti opettajalle,kuka on. Jännittää, muistanko kaikki asiat, jotka pitää muistaa sanoa. Kertaan lauseita mielessäni kuin lorua. Haluan niin kovasti päästä kouluun, että tämän ensimmäinen koe tuntuu tärkeältä ja vähän pelottavalta.

Kouluvaatteet on laitettu sängyn viereen valmiiksi. Flanellimekko ja esiliina.Villatakki.

Äiti sanoo, että on laitettava myös sukat, koska aamulla on viileää.Kumitossut.

Sadepäiviä varten on punainen sadetakki. Sitä ei nyt tarvita.

Reppu on ostettu ja sitä on kokeiltu selkään jo monena päivänä. Vihreän ruskea

kangasreppu, jossa nahkaiset, ruskeat olkaimet. Reppu suljetaan kiristämällä nauhalla

sen suu ja suun päälle kiinnitetään soljella läppä. Repun ulkopuolella on pari pientä

taskua tärkeitä pikkuesineitä varten.

Äiti tulee mukaan ensimmäisenä päivänä. Istun pyörän tarakalla ja äiti ajaa. Ulla, nyt jo

tokaluokkalainen, ajaa omalla pyörällään, Monarck-merkkisellä, jonka mamma, äidinäiti,

on antanut hänelle koulun alkajaislahjaksi. Onneksi minäkin olen oppinut ajamaan pyörällä

aikaisemmin kesällä. Voidaan myöhemmin ajaa Ullan kanssa yhdessä. Äiti antaa lainata

omaa pyöräänsä silloin, kun hän ei sitä itse tarvitse vaikkapa kauppareissua varten. Omaa

pyörää minulla ei vielä ole.

Koulu, Arolan kansakoulu, tuntuu olevan kaukana, kylämme toisella laidalla. Isä sanoo,

että matkaa on 2 ja puoli kilometriä. En tiedä, onko se paljon vai vähän.

Luulen tuntevani koulua jo jonkin verran. Kun Ulla on jo käynyt koulua vuoden, olen käynyt

koulutalossa aikaisemmin kaksi kertaa: koulun kuusijuhlassa ja äitienpäiväjuhlassa. Niihin

kahteen juhlaan osallistuvat yleensä kaikki kyläläiset – olipa lapsia koulussa tai ei.

Matka kotoa koululle tuntuu pitkältä ja rautainen tarakka painaa pyllyä. Jännitys kihelmöi

käsivarsissa ja vatsan kohdalla. Keitä muita luokalleni tulee? Onkohan ekaluokkalaisten

joukossa tuttuja? Saanko uusia kavereita?

Kun tulemme koulun pihaan, äiti asettelee pyörän nojaamaan puun runkoa vasten ja

käskee minun odottaa. Ulla näkee omia luokkatovereitaan pihalla ja juoksee heidän

luokseen. Puristan tiukasti äidin kädestä. Paljon vieraita kasvoja. Pelottaa.

Arolan kansakoulu on rakennettu muutoin tasaisen lakeutemme, Jyvälänkulman,

korkeimmalle paikalle. Isä kutsuukin sitä Arolan korkeakouluksi. Hän on itsekin käynyt tätä

koulua. Se on punainen kaksikerroksinen rakennus mäntyjen keskellä. Koulurakennuksen

vieressä urheilukenttä ja pihan toisella puolella vessat – pojilla ja tytöillä tietenkin omansa.

Kun kello on yhdeksän, opettaja ilmestyy koulun rappusille ja soittaa kelloa. Se kuulostaa

vähän samalta kuin kotoisemmat äänet, kun lehmät äidin kutsumina palaavat laitumelta

illan tullen kotiin.

Kaikki kerääntyvät portaiden eteen. Oppilaat muodostavat luokittain suorat jonot, joissa

odottavat sisään pääsyä. Tiedän, että kolmosluokkalaiset ja sitä suuremmat menevät

yläkertaan. Alakerran luokkaan menevät kakkosluokalla olevat ja me koulutielle vasta

tulleet.

Ulkorappuset ovat sementtiä. Tai oikeammin betonia. Askelmat ovat aika korkeat.

Ainakin minusta tuntuu, että saan ihan harppoa ja kiivetä askelmalta toiselle. Onneksi äiti

on mukana ja auttaa. Meidän luokkaamme vievä ovi on alaeteisestä oikealla. Naulakot

ovat eteisessä ja opimme, että siihen jätämme takkimme ja kenkämme.

Tiedän jo opettajamme nimen. Se on Elbe Moitus. Kuulostaa vieraalta ja ihan erilaiselta

kuin kylämme muiden ihmisten nimet. Hän on tullut kylällemme kaukaa Karjalasta, jossa

nimet ovat erilaisia.

Alakerran luokkahuoneeseen pitää siis mahtua kahden luokan oppilaat. Istumme kahden

hengen pulpeteissa. Pöytä on yhtenäinen laatikko, joka on jaettu kahteen osaan, joissa

on erilliset kannet. Istuin eli penkki on yhteinen, samoin jalkojen alla oleva pohja. Pöydät

on tehty niin, että kansi on normaalisti hiukan viistossa. Takareunalla on kaukalo, johon voi

laittaa kynän. Kun pulpetin kannen avaa, etureunassa on pienin saranoin kiinnitetty lista,

jonka voi nostaa ylös niin, että pöydän kansi pysyy ihan suorassa. Niin sitä pidetään

ruokaillessa.

Pulpetit on aseteltu niin, että ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden välissä on selvä

raja. Toisella luokalla olevat istuvat lähempänä ikkunoita, opettajasta katsoen oikealla ja

me ekaluokkakaiset opettajan pöydästä katsoen vasemmalla.

Toiselle luokalle tulijat ovat jo konkareita koululaisina ja kolmen kuukauden kesäloman

jälkeen opettaja kyseleekin heiltä ensin, miten loma on mennyt ja mitä oppilaat ovat kesän

aikana tehneet. Hän pitää nimenhuudon ja sen jälkeen kertoo, että luokkaan on toiselle

luokalle tullut uusi oppilas, Heikki. Hän on muuttanut kylälle kesän aikana ja opettaja

pyytää, että kaikki ovat kilttejä ja auttavaisia uudelle oppilaalle.

Sitten opettaja jakaa toisluokkalaisille pienet sinikantiset ruutuvihot, lyijykynät ja kumit. He

saavat tehtäväkseen kirjoittaa kaikki kirjaimet aakkosjärjestyksessä allekkain, sekä pienet

että isot kirjaimet. Kun se on tehty, vihkoon kirjataan numerot yhdestä sataan.

Nyt. Nyt on opettajan aika alkaa kirjata tulokkaiden tietoja. Istumme kaikki pulpeteissa ja

opettaja pyytää meidät yksi kerrallaan pöytänsä luo. Nyt pitää osata kertoa omat tiedot.

Koko nimi, syntymäpaikka ja –aika. Tuntuu, että kauan saan istua pulpetissa ennen kuin tulee vuoroni. Äiti kertoo, että meidät on kutsuttu opettajan luo aakkosjärjestyksessä, sukunimen mukaan ja S-kirjain on aakkosten loppupäässä.

”Jaha. Kukas siinä nyt on”, kysyy opettaja.

”Asta Terhikki Salonen, syntynyt Mäntsälässä toinen päivä huhtikuuta

tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäkuusi”, sanon niin nopeasti kuin osaan.

”Menipäs se sujuvasti. Voitko sanoa vielä uudelleen”, pyytää opettaja.

”Asta Terhikki Salonen, syntynyt Mäntsälässä toinen päivä huhtikuuta

tuhatyhdeksänsataaneljäkymmentäkuusi”.

Tämä toistuu pari kertaa ja sitten opettaja sanoo:” Sanotko vielä toisen nimesi, kun se on

niin perhosen tapainen”.

”Terhikki”.

”Kiitos, Asta Terhikki Salonen ja tervetuloa kouluun”.

Saan luvan mennä takaisin pulpettiini istumaan.

Jälkeeni aakkosissa on vielä toinen Salonen, Sandberg ja Villa. Sitten on kaikkien tiedot

kirjattu opettajan muistikirjaan ja olemme virallisesti Arolan kansakoulun oppilaita.

Sitten onkin välitunnin aika. Opettaja sanoo, että paikalla olevat vanhemmat voivat mennä

kotiin ja että ensimmäinen päivä päättyy kello yksi iltapäivällä.

Äiti sanoo, että olen ollut reipas ja että hän menee nyt kotiin odottamaan ja laittamaan

navetan rakennustyömaalla oleville miehille ruokaa.

Välitunnilla seison aluksi sivussa muista ja katselen, mitä he tekevät. Urheilukentän

takaosassa on ihmeellinen laite, jossa on keskellä korkea tolppa ja tolpan yläpäässä kiinni

vahvoja naruja, joiden toisessa päässä poikittain palikka. Huomaan, että tolpan yläosa on

liikkuva. Se pyörii, kun lapset pitävät kiinni palikoista samalla, kun juoksevat tolpan

ympärillä. Kun vauhti kasvaa tarpeeksi kovaksi, jalat irtoavat maasta ja palikoissa

roikkuvat lapset pyörivät tolpan ympärillä vinhaa vauhtia. Karuselli. Se on kuulemma

laitteen nimi. Aikani katseltuani uskaltaudun minäkin tähän hurjaan leikkiin.

Muutamat hyppäävät ruutua. Tämä onkin tuttu peli. Äiti on opettanut sen meille jo kotona

ja sitä kaikki osaavat.

Välitunti kestää noin 15 minuuttia ja sitten opettaja taas seisoo ulkorappujen yläpäässä ja

soittaa kelloaan. Ripeästi muodostuvat nyt jonot luokittain ja opettaja päästää kaikki

vuorotellen sisään.

Nyt saamme mekin sinikantiset vihot ja kynät ja kumit. Opettaja neuvoo, miten vihot

päällystetään. Kaikkien pitää seuraavaan päivään mennessä päällystää omat vihkonsa.

Tämä ohje koskee kumpaakin luokkaa.

Opettaja neuvoo, miten koulussa pitää toimia. Luokassa ei saa jutella ilman opettajan

lupaa. Puheenvuoroa pyydetään nostamalla käsi pystyyn. Sitä sanotaan viittaamiseksi.

Kun opettaja antaa puheenvuoron, saa esittää kysymyksen tai vastata opettajan

kysymykseen. Opettaja antaa luvan sanomalla sen oppilaan nimen, jolle lupa annetaan.

Opettelemme viittaamista ja puhumista selvällä, kuuluvalla äänellä.

Kaikki tuntien aikana pitää mennä opettajan ohjeiden mukaan. Välitunneilla pitää muistaa

käydä vessassa, ettei tunnin aikana tule hätä. Jos kova hätä kuitenkin tulee, pitää muistaa

viitata ja pyytää opettajalta lupa mennä vessaan.

Samalle luokalle on tullut pari, kolme aikaisemmin tuttua oppilasta. Anita, jonka kanssa

olen harrastanut aikaisemmin laulamista ja näyttelemistä äidin ohjauksessa, Olavi, jonka

asuu äitinsä kanssa meillä sekä serkkuni Kaarlo, Kalle. Kaikki muut ovat tuntemattomia.

Välitunnin jälkeen olen jo saanut ainakin yhden uuden ystävän. Pirkon.

Koulussa ei saa itse päättää, kenen vieressä haluaa istua. Opettaja ohjaa meidät

istumaan niin, että kaikki varmasti näkevät taululle. Pienimmät eteen ja isommat taakse.

Minä olen luokkani pienin ja istun etupulpetissa. Viereen tulee Sisko.

Ensimmäinen koulupäivä käytetään kokonaan koulun tapojen opetteluun. Siniseen

vihkoon saamme piirtää A-kirjainta sillä välin, kun opettaja kertaa kirjaimia ja numeroita

kakkosluokkalaisten kanssa.

Sitten opettaja jakaa kirjoja. Toisluokkalaiset saavat alakoulun lukukirjan ja

ensiluokkalaiset aapisen. Aapisen kannessa komeilee kukko, joka osoittaa kepillä taululle

piirrettyjä kirjaimia. Sen kepin nimi on karttakeppi ja sellainen on meilläkin luokassa. Sillä

opettaja osoittaa taululle kirjoittamiaan merkkejä: numeroita ja kirjaimia.

Kun minä ja Pertti osaamme jo lukea niin opettaja antaa meille kummallekin oman

lukukirjan, samanlaisen kuin toisluokkalaisilla.

Kirjat saa ottaa mukaan kotiin ja ne pitää päällystää huomiseen mennessä. Päällykseen

saa käyttää sanomalehteä tai hyllypaperia. Muistan heti, että äiti vaihtaa pari kertaa

vuodessa ruokakaappien hyllyille uudet paperit, jotta hyllyt pysyvät puhtaina ja ruoka-aineet hyvinä. Äiti on nytkin varannut uutta hyllypaperia kirjojen päällystämistä varten.

Opettaja kertoo, että huomisesta lähtien koulussa myös syödään yhdessä. Keittäjä

valmistaa sopan tai puuron. Jokaisen pitää tuoda kotoa maito ja leipä.

Nyt on ensimmäisen koulupäivän ohjelma loppu.

”Nouskaa seisomaan!”, kuuluu opettajan kehotus.

”Suoristakaa jonot!” . Katsomme mallia toisluokkalaisten jonoista ja seisomme kaikki ryhdikkäinä oman pulpetin vieressä.

”Saatte mennä kotiin. Näkemiin huomenna!”

Sitten alkaa kotimatka. Äiti on mennyt omalla pyörällään jo aikaisemmin. Ullalla on pyörä

koulun pihassa. Saan laittaa reppuni hänen pyöränsä tarakalle. Siellä on nyt

ensimmäinen kirjani ja kynä ja vihko. Tärkeitä kaikki.

Suurimman osan kotimatkasta juoksen. On kiire päästä kertomaan, miten päivä on

mennyt.

Äiti on tuvassa. Hän komentaa heti vaihtamaan kouluvaatteet arkivaatteisiin.

Kouluvaatteiden on pysyttävä siisteinä ainakin viikon.

Esiliina on koulussa tärkeä, koska siellä askarrellaan ja piirretään ja vaatteet voivat

likaantua. Essu on helppo pesaista, jos siihen tulee tahroja. Muita vaatteita pestään

harvemmin.

Äiti on opettanut sen, minkä hänen oma äitinsä hänelle:

” Esiliina etehesi lapseni laita, Puhtaana säilyy mekkosi aina!”

Reppu naulaan, kouluvaatteet pois päältä ja valmiiksi huomista varten. Ja saman tien

ulos.

Nyt on kiire kertomaan isälle. Isä on navetan rakennustyömaalla muutaman kylänmiehen kanssa.

Kotipiirimme käsittääkaksi pihaa: tupapiha, jossa ruusuja, sireenejä ja muita koristekasveja ja toinen: karjapiha,jossa navetta, talli, sikala sekä sauna, aitta ja maitohuone. Juoksen tupapihan halki karjapihalle rakennustyömaalle.

Posket hehkuen, innoissani. Jotain ihmeellistä on tapahtunut. Koulu on alkanut. Repussa

ensimmäinen kirja ja vihko.

”Ja arvaa mitä, isä. Meinasin joutua Kallen viereen istumaan, mutta en sitten

joutunutkaan”.

Isä laskee sahan käsistään. Nostaa minut syliin.

”Hienoa, Nappastallari! Siitä se lähtee”.

"Koulu keskellä aukean siell' kohoaa

missä tuulet niin tuimasti soittaa

Missä aamut niin armaina koittaa

Aamuaurinko mäelle luo loistoaan.

Hyvää kaunista paljon oppia sain

Oman koulumme suojissa siellä,

Että myrskyissä maailman tiellä

Me Luojaamme luottaen kuljemme vain!"

Yllä olevan laulun 

 yksi koulumme ensimmäisistä oppilaista

teki koulullemme ja sen me kaikki opimme! Kiitos siitä.

Tässä kuvassa olen jo tokaluokkalainen,

koska huomaan, että minua vuotta nuorempi Tuulikki on vieressäni.

Löydätkö missä?

Alla vihje (huomaathan esiliinat)

Kaverukset silloin ja nyt