Elämän aarrearkusta

Äidin rakkain ystävä, nuoruudenystävä, oli Meeri, joka muutti Järvenpäähän sodan jaloista Karjalasta, Raivolasta. Evakkotyttö.  He tutustuivat kouluaikanaan, olivat töissä samoissa paikoissa, jakoivat  surunsa ja ilonsa - ja huoneen äidin vanhempien pienessä kodissa Helsingin vanhassa kaupungissa. He tanssivat, lauloivat, kirjoittivat, unelmoivat.  He selvisivät sotavuosien niukkuudessa ja peloissa toisiaan tukemalla.

Meeri oli kirjoittaja. Runoilija.  Äidistä tuli pientilan emäntä kesällä 1944. Minä synnyin 2.4.1946 perheen toisena lapsena. Meeri kävi meitä tervehtimässä kesällä ja tapaamisen tunnelmat taipuivat sanojen muotoon 27.9.1946 runossa "Pikku-Asta". Siitä voi aistia huolen ystävän jaksamisesta ja lapsen elämän polusta. Runon löysi aarrearkustaan Meerin tytär Jaana, joka kanssa polkumme ovat Facebookin ansiosta kohdanneet. Iloinen ja onnellinen olen siitä!

Tässä kaksi Meerin runoa: ensimmäinen on tuo mainittu minulle kirjoitettu runo ja toinen hänen muistelunsa äidin kuoleman jälkeen.  Koskettavat sydäntä ja sielua. Kiitos Meeri ja kiitos Jaana.

 

 

Hyvien ihmisten huolenpidon ja rakkauden keskellä on hyvä elää!