No news good news. Tämä on vanha hokema uutisista ja niiden sisällöistä. ” Ei uutisia on hyvä uutinen” on odotusarvo.
Olisiko mahdollista kääntää tämä käsitys niin, että voisimme ja uskaltaisimme pitää myös hyviä uutisia uutisina. Että me median seuraajat alkaisimme kiinnittää entistä enemmän huomiotamme ja suosiotamme sinne, missä kerrotaan hyvistä tapahtumista, muutoksista ja ihmisten onnistumisista toistensa kohtaamisessa rakentavassa hengessä? Se mihin keskitymme, kasvaa.
Vastuu. Se on toinen päässäni pyörivä sana. Kun törmäämme ongelmiin, energia käytetään vastuutahojen etsimiseen ja syyllistämiseen. Koronassa se on maamme hallitus, kouluväkivallassa hallitus ja koulu. Itse toivoisin, että entistä enemmän katsoisimme peiliin. Olenko noudattanut saamiamme ohjeistuksia ja suosituksia koronan hillitsemiseksi? Millaista mallia toisten ihmisten ja heidän oikeuksiensa kunnioittamisesta olen antanut ja edelleen annan lapsille ja nuorille? Miten usein leimaan erilaisuuden huonoudeksi tai erilaisen mielipiteen vääräksi ja sitä kannattavan ihmisen tyhmäksi? Miten usein olen huumorin varjolla loukannut jotakuta? Millaisen mallin omalla toiminnallani ja käyttäytymiselläni annan myös jokaisen yksilöllisen vastuun kantamisesta?
Eduskunta. Ihmisiä kansakunnan kaapin päällä. Keskustelemassa koulukiusaamisesta ja -väkivallasta. Hämmästelen, miten niin moni valitsemamme edustaja on sitä mieltä, että vastuu lasten ja nuorten kasvattamisesta oikeudenmukaisiksi ja kunnioittaviksi aikuisiksi on maamme hallituksella.
Kasvu. Mallioppiminen. Maalla kasvaneena näen kaiken kasvun tapahtuvan alhaalta ylöspäin. Mullasta kohti aurinkoa. Vakaasti uskon, että myös toistemme kunnioittamisen kulttuuri kasvaa yksilöstä yhteisöön, paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kun jokainen näkee itsensä vastuullisena hyvien ihmisten maailman siemenenä, taimena ja yksittäisenä puuna tai pensaana, saamme aikaan paremman maailman, askel ja päivä kerrallaan.
Utopiaa. Kyllä vain, ja sitä kohti kannattaa ponnistella.
