sunnuntai

TERVEHDYS UUDESTA VALAMOSTA

  

Olen Valamon kansanopiston kirjoittajakurssilla Heinävedellä.  Osana kurssin ohjelmaa ryhmämme osallistujat pääsevät  tutustumaan  Valamon historiaa ja esineistöä esittelevään näyttelyyn.  Olen käynyt täällä viisi vuotta sitten, mutta nyt katson kuvia ja esineitä uusin silmin.



 

Aivan kierroksen alussa minut pysäyttää mustavalkoinen kuva. Seison kuvan edessä pitkään ja yritän päästä perille siinä seisovien henkilöiden tunnoista. Harmittelen mielessäni sitä, että minulla ei ole mukanani puhelinta - ei siis kameraa.  Seison kauan, koska haluan painaa kuvan tunnelman ja henkilöt syvälle muistini arkistoon.

 

Kurssin antina opin etsimään kuvia finna.fi-arkistosta.

 

Etsin haulla ”Valamon kirkon kello”.  Keskityn tutkimaan Pyhän Andreaksen kelloa ja löydän lisätietoa netistä


Kello on valtavan suuri.  Pääkellon koko selviää kuvasta, jossa joukko sotilaita poseeraa kellon alla. Kuva on Sotamuseon arkistosta. (finna.fi)

 


 

Löydän myös toisen kuvan.


1942-09-20 Sot.virk. M.Aaltonen, valokuvaaja ikuisti sodan melskeissä rikotun kellon. Sotamuseon kuva.

 


 

 

Kuva, jonka eteen näyttelyssä juutuin, esittää haljennutta kelloa, jonka alla seisoo kaksi munkkia.

 

Pyhän Andreaksen kellon merkitys on ollut heille - kaikki. Se on kutsunut rukoukseen, se on viestinyt yhteisön iloista ja suruista ja se on rytmittänyt päivät, kuukaudet ja vuodet.  Se on luonut järjestyksen ja tuonut turvallisuutta ja rauhaa. Se on muistuttanut Kaikkivaltiaan suojeluksesta. 

Ei kommentteja: