Alaluokkien tärkein oppimistavoite on oppia lukemaan niin sujuvasti, että yläluokilla ja oppikoulussa selviää hyvin läksyistä. Minä ja naapurin poika Pertti osaamme jo lukea, kun koulu alkaa ja siksi saamme lukutuntien aikana aina puuhailla muuta - joko lukea itseksemme "Hyvää paimenta" tai askarrella.
Muut ekaluokkalaiset opettelevat kirjaimia, niiden nimiä ja niistä muodostuvia sanoja. Tavut. Se on minulle ihan uusi sana. Opin, että sillä tarkoitetaan sanan jakamista pienempiin osiin niin, että osat muodostavat sitten kokonaisen. Siihen jakamiseen on ihan omat säännöt. Osien väliin piirretään lyhyt viiva, tavuviivaksi sitä sanotaan. Jos kirjoittaa niin pitkän sanan, ettei se mahdu yhdelle riville, sen voi jakaa vain sellaisesta kohtaa, mihin tulisi tavuviiva.
Kun ensimmäisen luokan oppilaat opettelevat lukemaan, tokaluokkalaisilla on laskennon tehtäviä. Laskento on aine, jota nykyään sanotaan matematiikaksi.
On meillä yhteisiäkin tunteja.
Eräänä aamuna opettaja pyytää kakkosluokan Heikkiä tulemaan luokan eteen. Opettaja on nostanut oman pöytänsä viereen telineen, jonka vartta voi nostaa ja laskea ja jonka yläpäässä on lyhyt poikkipuu.
"Otapa Heikki tuolta kaapista Suomen kartta", sanoo opettaja ja Heikki menee pulpettien välistä luokan takaosaan, avaan kaapin oven ja ottaa käteensä rullan, pitkän pötkön. Rullalla on selvästi kankainen juttu, jonka toiseen reunaan on kiinnitetty ripustuslenkki.
Opettaja ja Heikki avaavat yhdessä käärön ja ripustavat sen telineen poikkipuuhun.
"Tämä on Suomen kartta, lapset", sanoo opettaja,. Me oppilaat kutsumme opea tuttavallisesti Elbeksi, mutta vain keskenämme. Vanhemmille ja opettajalle itselleen sanomme aina "Opettaja".
"Kuinka moni on nähnyt kotimaamme kuvan kartalle piirrettynä?"
"Hyvä. Toisluokkalaiset ovat tietenkin kaikki nähneet ja ensimmäisen luokan oppilaistakin kaksi. Hyvä niin".
"Tämän kartan avulla opimme paljon asioita Suomesta, sen naapurimaista, vesistöistä, tuntureista, läänistä. Opimme, miten vedet virtaavat ja miten ne kulkevat meriin. Oletteko kuulleet Suomea sanottavan tuhansien järvien maaksi. Sen ymmärtää hyvin, kun katsoo tätä karttaa. Kaikki nuo siniset laikut kartalla ovat järviä. Eivätkä pienet järvet ole kartalle päässeet. Tämän kartan avulla opimme paljon ja siitä tuleekin meille kaikille tärkeä oppimisen työkalu", opettaja kertoilee.
Ensimmäisellä kerralla opimme, että Suomi on kuin neito. Sillä on vyötärö ja pää ja kädet. Sen helmoissa mekin asumme ja elämme. Meidän pitää oppia näyttämään kartalta, missä kotipitäjämme Mäntsälä sijaitsee, missä on Turku ja missä Helsinki.
Paavo näyttää pitkällä kepillä - se on kuulemma nimeltäänkin karttakeppi - melkein kartan yläreunalla, Suomen oikeassa reunassa olevaa ympyrää ja sanoo: "Tiedättekös, että Joulupukki asuu täällä?" Se saa aikaan kuhinaa, jännitystä ja tokaluokkalaisten sääliviä hymyjä. Miksi säälivät hymyt, sitä en vielä ymmärrä.
Karttaa tutkiessani huomaan, miten kauhean suuri maa Suomi on. Oma Jyvälänkulmamme
tuntuu yhtäkkiä kovin pieneltä. Se on niin pieni paikka, että sen nimeä ei ole edes kirjoitettu karttaan.
Mutta paras paikka maailmassa se kyllä on, ajattelen kotiin pyöräillessäni.
Koti Jyvälänkulmalla
Oma maa mansikka, muu maa mustikka
 |
Oi, maamme Suomi,
synnyinmaa
|
1 kommentti:
Oletpas hyvä kirjailija! Tosi kiehtovia kertomuksia!
Lähetä kommentti