Kummallinen vuosi. Muutenkin kuin, että ensilumi tuli vasta nyt. Vuoden pari ensimmäistä kuukautta elettiin "normaalioloissa" ja sitten tömähti. Korona.
Kotona pysyminen sujuu hyvin. Yksin eläjän tilanne ei sosiaalisten kontaktien suhteen ole juurikaan muuttunut. Tai ehkä niin, että kun ei ole kannattanut istua ja surkutella yksin olemista, aikaa on liiennyt vanhojen aikojen ja ihmisten muisteluun.
On syntynyt pieni muistelukirjakin. "Mansikoita ojanpientareilla". Ja muutakin on tullut kirjoiteltua.
Lisäksi olen alkanut kaivaa esiin vanhoja tuttuja, joiden kanssa sosiaalisessa mediassa tapaaminen on ollut riemuisaa.
Vanhoja muistellessa ja menneiden tapahtumien selvittämisessä on löytynyt myös ihan uusia tuttavuuksia.
"Karanteenimaiset" tilanteet ovat tarjonneet oivan tilaisuuden tutkia omaa sisintä ja jopa tutustua itseensä vähän paremmin. Kaikenlaista on löytynyt!
Kun katson tarkemmin
Lempein, rakastavin silmin
Näen aivojen voiman
Niiden innon keksiä uutta ja hyvää
Luoda sanoja ja lauseita
Joilla avaan oven itseeni ja
Muiden maailmoihin
Näen muistini valtavan arkiston
Sieltä ammennan tietoja, taitoja
Muistialbumin kauniit kuvat
Joista muistan auringon ja valon
Näen avaran ja täyden sydämen
Sen kammiot täynnä hyllyjä
Ja hyllyt täynnä jakamattomia
Tai palautettuja paketteja
Sydämeni varastossa on rajattomasti
Lämpöä
Lempeä
Rakkautta
Hellyyttä
Anteeksipyytämistä
Anteeksiantoa
Tässä olen
Paljaana
Ó Astaterhikki Salonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti