Välähdyksiä vanhempieni tarinasta

Äitini, Raija Maria Tuomi,  syntyi Tuusulan Järvenpäässä1926. Hänen vanhempansa, Tuomen Kalle ja Ester,  asuivat Kinnarissa pienessä omakotitalossa ja heidän tuttavapiiriinsä kuuluivat muiden muassa Salosen Arvo ja vaimonsa Sylvi.  Perheet kyläilivät toistensa luona - varmaan myös pelattiin korttia.

Erään vierailun aikana 1930-luvun alussa Arvo ja Sylvi kertoivat pahasta onnettomuudesta Tammilehdon sahalla.  Arvon 17-vuotias pikkuveli, Eku, oli menettänyt vasemmasta kädestään etu- ja keskisormen ja nimettömästä puolet. Tapaturma tuntui kauhealta ja myös alle kymmenvuotias Raija - jota yleisesti Kaisaksi kutsuttiin -  tunsi suurta surua Arvon pikkuveljen onnettomuuden vuoksi.  

💚💚💚💚💚

Tuomet muuttavat 30- ja 40-lukujen taitteessa Helsinkiin.  Työn perässä tietenkin.   Uusi koti on Vanhassa kaupungissa, Spakin villassa.  Äiti-Ester on saanut työtä vesijohtolaitokselta ja isä-Kalle tekee töitä rapparina. Pian jo Kaisakin käy töissä  - valokuvaamossa. Kehittää kuvia ja toimii asiakaspalvelutehtävissä.  Rakastaa työtään ja Rönkön perhettä, joka valokuvaamon omistaa.

Salosen Arvo ja Sylvi löytävät pienen maatilan läheltä Arvon lapsuudenkotia. He ostavat Päivärinteen ja muuttavat Tuusulan ja Mäntsälän rajalle.

Eku on saanut vammansa vuoksi kulkukauppaluvan ja kiertää kotipitäjää polkupyörällä, johon on rakennettu sivuvaunu kapsäkkejä varten.

    💚💚💚💚💚

1939 alkanut sota sekottaa kaikkien elämän.  Miehet joutuvat rintamille. Sotaan viedään Salosen seitsemästä veljeksestä kuusi. Eku ei käsivammansa vuoksi joudu rintamalle vaan hän jää kotitilaa hoitamaan.   Kotirintamalle komennetaan nuoria kaupunkilaisia. Työvelvollisiksi heitä kutsutaan.

Vanhan tuttavuuden kautta Kaisa tulee työvelvolliseksi Salosen Arvon ja Sylvin maatilalle.

Siellä Eku ja Kaisa kohtaavat silmäkkäin. Elämä vie.  

"Ota minut, kun olen tässä kuin apteekin hyllyllä", kuuluu Eku kosineen.  

Häitä tanssittiin kesällä 1944. Siitä se alkoi. 58 vuoden mittainen yhteinen matka. 

Myötä- ja vastamäkineen.  Aina maaliskuuhun 2002, jolloin Kaisan maallinen matka päättyi.

Keskenään niin erilaiset ja meille penskoille niin rakkaat "kaunotar ja kulkuri". 

Kiitos elämästä, isä ja äiti!