Miten paljon hyvää, kaunista, pelottavaa ja rohkaisevaa 74 vuoteen mahtuukaan.
Kummallista, miten selkeinä monet tilanteet, äänet ja tuoksut olen saanut nähdä, kuulla ja tuntea. Olen tuon tuostakin hämmästellyt, mitä kaikkea on muistin kätköistä noussut pintaan kirjoittaessani. Juttuja, joita en ole muistanut tai muistellut vuosikymmeniin. Ihan kuin ne olisivat tapahtuneet eilen tai tänään.
Oma muistini ulottuu 1950-luvun alkuvuosiin. Se maaseutu ja elämä ovat aikoja sitten jääneet taakse, menneisyyteen, historiaan. Kun kirjoitan niistä vuosista, kaikki on täyttä totta.
Joskus uppoudun menneeseen niin syvälle ja voimakkaasti, että nostaessani katseen Macin ruudulta ja näppäimistöltä en heti tajua, missä ja milloin olen. Epätodellista ja todellista.
Jos eläisimme lapsuusajassani, tänään olisi koulujen alkamispäivä, 1.9. Kouluun menemiseen ei liittyisi vakavan sairauden uhkaa, sosiaalisia suhteita ei pitäisi välttää eikä välimatkaa kavereihin tarvittaisi. Välitunneilla leikit toisivat kaikki yhteen ja nahistelemaan ilman tartunnan pelkoa.
Kouluruokana olisi perunaa ja läskisoosia tai kaalisoppaa. Leivät ja maidot jokainen toisi kotoa. Ruokajärjestäjät hakisivat ruuan ja ruokailuvälineet koulun keittiöstä ja opettaja jakaisi ruuat lautasille. Ruokailu tapahtuisi luokkahuoneessa, jokainen söisi omassa pulpetissaan.
Samaa silloin ja nyt on ainakin sää. Kuten tänään, myös silloin 1.9. saattoi auringon valosta huolimatta aistia syksyn tulemisen, lehtien väristä ja syksylle ominaisesta tuoksusta, jossa sekoittuu maatuvien lehtien, mullan ja raikkaan ilman tuoksut. Aamupäivän välitunneilla ilma on kirpeää yön kylmyyden jälkeen.
Koulu keskellä aukean siell' kohoaa
Missä tuulet niin tuimasti soittaa
Missä aamut niin armaina koittaa
Aamuaurinko mäelle luo loistoaan
Hyvää syyskuun alkua kaikille - terveiset vuodelta 1956
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti