Kertomataulua ja sukan kutomista

Kun ollaan kolmannella luokalla, osataan jo lukea suoraan, siis ei tavaamalla.  Laskeakin osataan yhteen- ja vähennyslaskua. Kertotaulun opettelu on yksi tärkeimmistä oppitehtävistä.  

Täyttä varmuutta en saa siitä, mihin kertotaulun osaamista tarvitaan, mutta senkin elämä varmasti opettaa.

Kertotaulut pitää osata sujuvasti. 

Yksi kertaa kaksi on kaksi,

kaksi kertaa kaksi on neljä,

kolme kertaa kaksi on kuusi 

ja niin edelleen.

Mutta ei siinä vielä kaikki.  Ei riitä, että osaa sujuvasti luritella eri kertotaulut alkaen "yksi kertaa ..." ja päättyen on "kymmenen kertaa...".  Kertotaulut oppi helposti ulkolukuna. Mutta ei. Se ei riitä.  

Kaksi lukua pitää osata kertoa keskenään satunnaisessa järjestyksessä.  Sitä pitää harjoitella paljon.

Opettajamme Kerttu Salmi ymmärtää leikin merkityksen oppimisen tukena.  Lienee kuullut opettajien legendaarisen lauseen: "Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa".

Leikin ja kilpailun avulla harjoittelimme tiiviisti kertomisen ihanuuksia.

Yläluokkamme takaosassa on samanlainen välinekaappi kuin alaluokassa.  Opettaja on askarrellut vanhoista tapeteistaan opetusvälineitä.  Tapetit on leikattu 30 cm * 30 cm suuruisiksi neliöiksi ja kuviotapetin kääntöpuolelle on piirretty selkein vedoin numerot 1-10.

Jokainen numero esiintyy useassa neliössä.  Numeroidut neliöt on kääritty rullille ja rullat sijoitettu kahteen isoon perunakappaan.  Isossa kapassa (noin 5 litraa) on tarpeeksi tilaa rullille.

"Nyt pidetään kertotaulukisat", sanoo Kerttu Salmi, opettajamme.

"Näissä kapoissa on numerolappuja yhdestä kymmeneen ja kun nostan kummastakin yhden lapun, teidän tehtävänne on kertoa luvut keskenään ja viitata merkiksi, että haluatte vastata.   Pisteen saa aina, kun osaa ensimmäisenä antaa oikean vastauksen." 

"Se, joka ensin saa kerätttyä viisi pistettä", saa palkinnoksi 5 piparkakkua, toiseksi tullut 3 piparkakkua ja kolmas saa yhden piparin. 

"Ja muistakaa: ensin pitää viitata ja vasta sitten sanoa vastaus. Ei huudella arvauksia!"

"Onko ymmärretty?"

Nyökyttely ja varovaiset  "on"-vastaukset kertovat, että kisa voi alkaa.

Peliin osallistuvat kaikki oppilaat kolmasluokkalaisista kutosiin ja aluksi kuudesluokkalaiset ovat nopeimpia.

Ensimmäisen kisan voittaja on Pertti, toinen Paula ja kolmas Erkki.  

"Otetaan vielä pari uutta kilpailua", sanoo opettaja.  "Toivotaan, että mahdollisimman moni ehtii saamaan pisteitä."

"Nyt pyydän, että Pertti ja Paula tulevat avukseni.  Tulkaa tänne luokan eteen.  Ottakaa kapoista kääröt yhtä aikaa ja avatkaa ja näyttäkää nostamalla korkealle suorille käsille". 

Muut kertovat luvut ja viittaavat samaan tyyliin kuin ensimmäisessä erässä.

Pelaaminen on niin mukavaa, että opettajan luvalla kapat numerorullineen otetaan mukaan välitunnille ja niillä pelataan eteisessä.  

Ilolla opimme! 

😆😀💚        😆😀💚      😆😀💚

Kerttu Salmi on lämmin, muista välittävä ihminen.  Hänen johdollaan käymme tervehtimässä kylällämme asuvia vanhuksia. Yleensä laulamme jonkin virren tai muun rauhallisen laulun tai luemme runon.   Matkat koululta kyläläisten koteihin taittuvat "apostolin kyydillä".  Hyötyliikuntaa!  

Opettajaksi Arolan kouluun hän on tullut kauan sitten.  Historiatietojen mukaan syksyllä 1929.  Neiti Kerttu Salmi asuu koulun yläkerrassa olevassa opettajan asunnossa.  Kun käymme koulua myös lauantaisin, joskus opettaja antaa meidän ravistella asuntonsa matot ja muutenkin tehdä kevyttä siivousta. Pojat saavat kantaa ulkosaunaan puut ja sytyttää tulet sekä kiukaan että vesipadan alle.

Kun opettajalla on kaksi kasvattilasta, on tavallinen näky, että hän kutoo sukkaa tai kintaita oppituntien aikana.  Se vain kuuluu asiaan.  Hiukset on sitaistu nutturalle, kuten tapana on.   Silloin tällöin opettaja ottaa vapaana olevan sukkapuikon ja rapsuttaa sillä kutisevaa päänahkaa. Sekin vain kuuluu asiaan.  Kotoista meininkiä!

Opettajan pöytä on luokan edessä korokkeella ja opettajan pöydällä on veivattava kynänteroitin, jolla oppilaat saavat käydä huoltamassa lyijykynänsä.  Pöydällä on myös puukko, jolla jotkut pojat haluavat teroittaa omat kynänsä.

Sattuipa sitten kerran, että opettajan aikoessa rapsuttaa päätään sukkapuikolla, käteen osuikin se puukko.....  Ja kyllä me lapset naurettiin!  Ja Kerttu! 

Jätimme Kerttu Salmen kanssa koulumaailman samana vuonna, 1965, kun minä kirjoitin ylioppilaaksi ja hän jäi eläkkeelle.